Oppimistehtävä 4 c
Tutustuin Ryhmä (Jenni, Leena, Iiiris) toteutukseen ja toteutussuunnitelmapohjaan ja mielestäni he ovat luoneet hyvin selkeän oppaan Pinterest-tilin luomiseen ja käyttämiseen. Tästä on varmasti hyötyä toimintaterapian opiskelijoille. Opas ei toki ole pelkästään toimintaterapian opiskelijoille käypä, vaan se auttaa muitakin hyvään alkuun Pinterestin kanssa. Esittelyssä on hyvin korostettu tärkeitä kohtia ja juuri niitä nappuloita mitä pitää milloinkin painaa.
Mielestäni he ovat onnistuneet tavoitteessaan ja varmasti tästä on apua myös jatkossa.
Oppimistehtävä 4 d
Jatkossa aiomme kehittää Lohestajat-ryhmää ja tuottaa sinne uutta sisältöä. Ryhmän näkyvyyttä pitäisi laajentaa, jotta sinne saisi lisää jäseniä ja näin ollen sisältöä.
Sosiaalista mediaa aion hyödyntää myös jatkossa erilaisissa koulutehtävissä, mm. ryhmätöissä onedrive/google drive ja facebook ovat hyviä palveluita yhteydenpitoon ja tuotosten esittelyyn ja vertailuun.
Työssäni pyrin laajentamaan yrityksemme näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja ottaa asiakkaisiin enemmän yhteyttä tätä kautta, esimerkiksi mainonnalla. Ajan puute töissä asettaa tälle tehtävälle vain rajoituksia, pomo ei välttämättä katto hyvällä silmällä, jos päivät notkuu facebookissa.
Kireitä siimoja :)
VastaaPoista